Ateneumin tammikaapin entisöinti
Eräs mielenkiintoisimmista ja haastavimmista Pakilan suorittamista entisöintitöistä oli Ateneumin alkuperäiskalustukseen kuuluneen massiivisen tammikaapin entisöinti, joka valmistui keväällä 2009.
Yli neljä metriä leveä ja kolme metriä korkea kaappi on eräs harvoista säilyneistä, taloa varten alun perin suunnitelluista huonekaluista.
Kaappi on uniikki kappale ja huipulla olevan päätykolmion takaa löytyneen päiväyksen mukaan se on valmistunut 10.4.1889.
Kaluste joutui vuosiksi heitteille, kunnes Kuvataiteen keskusarkisto onnistui hankkimaan sen. Kaappi luovutettiin Pakilan työkeskukselle, jossa se kunnostettiin huolella ja ammattitaidolla, vanhoja materiaaleja ja työtapoja kunnioittaen alkuperäiseen loistoonsa.
Kalusteen alkuperäinen paikka oli Ateneumissa toimineen Taideteollisuus-Keskuskoulun kirjastossa, josta kuva ylhäällä vuodelta 1925. Tällä hetkellä kaappi on sijoitettuna Kuvataiteen keskusarkiston tiloihin lähelle alkuperäistä sijaintiaan.